En tiedä mistä se alkoi, tajusin käyttäytyväni ja pukeutuvani kuin poika, kun serkkuni vaimo kysyi äidiltäni: "Onko Janika sun mielestä vähä sellanen poikamainen/poikatyttö?" Istuin siinä vieressä ja kuin lamppu olisi syttynyt pääni päällä: Aivan, tosiaan! Minähän pukeudun ja leikin kuin pojat! Äää, onko siinä jotain väärää? ;___;
Silloin kun en vielä kyennyt päättämään omia vaatteitani, pukeuduin ihan kiltisti hameisiin ja mekkoihin, olin äitini ja siskoni pieni prinsessamannekiini ja aito oikea linssilude. :---D
Sitten kun ei otettu valokuvia, ja olin muutenkin vain leikkimässä, pukeuduin vanhoihin vaatteisiin, ja kun tosiaan on isoveljiä niin hyppelin onnessani poikien vaatteissa, ja kun siskoni piti samanlaisia, niin hei tottakai, seurasin ihailemiani henkilöitä, halusin jopa veljieni kaltaiset lyhyet hiukset,, takut olivat jotain niin järkyttävää... :---D
Koulussa vaatteet eivät vielä ala-asteella niin liikuttaneet mieltä. Ehkä se alkoi hahmottumaan vasta kolmosluokalla, se muiden läsnäolo. :''D Eli toisinsanoen hiukset aina takussa, järrrkyttäviä vaatteita, järkyttävä ulkonäkö muutenkin ja huoleton asenne omasta ulkonäöstä! :---D Sitten n. 5lk:lla iskikin se todellisuus takaraivoon: "Janika, et näytä yhtään tytöltä, tarvit uusia vaatteita, mennään shoppaileeen!!?!?" Suostuin - tunsin itseni niissä vaatteissa ahdistuneeksi, hame ja nätti paita, letit ja epämääräistä meikkiä. Se ei tuntunut omalta, ja sen päivän jälkeen päätinkin, etten enää ikinä tule käyttämään hameita. Hyh, se oli karmivaa.Mutta kappas kummaa, serkkuni häät häämöttivät edessä ja minun ei sallittu käyttävän miesten pukua, joten äkkiä etsimään naisellisuuttani. Kuvasta päätellen se ehkä vähän onnistuikin, onnistuin olemaan itsevarma koroillakin! Se oli ensimmäinen päivä koroilla ja kyllä sukulaiset olivat montut auki muutenkin: "____Onko TUO Janika____?" :----D No joo, tämä karkaa aiheesta, kunhan halusin ilmaista, että niin, se vannomus on sortunut muutamaan otteeseen juhlallisuuksien tähden, mur. :-D
(Tämä tosiaan on jo lukion ajalta! muistaakseni!)
Ylä-asteellakin oli identiteetissä ja sen toteuttamisessa pientä hakemista. Enimmäkseen kuitenkin pyrin käyttämään vaatteita jotka peittivät vartaloni kaikki muodot, mm. kaiken jota häpesin,, ainut harmi oli, että sinne meni tissit.. jotka ovat kyllä vieläkin hukassa. XD Onneksi niistä ajoilta ei ole kuin pari kuvaa ja niitä kuvia minulla ei ole käsillä vaikka kuinka haluaisin, onneksi en edes vaivaudu, enkä halua. :'---Dja selitän hiukan tuota kuvaa, elii, oikeassa alanurkassa on kuva randomisti skidinä, sitten isona keskellä olisikohan 1-2lk:lla, vasen alanurkka 3-4:lk:lla, vasen sivu 5-6lk:lla, sitten hypätäänkin oikeaan reunaan, 8lk:lla, sit 9:lk:lla ja lukiossa tuo ns. ylin. :---D ps. oh ette usko mitä säätöä näiden kuvien kanssa.... :----(
Niin siis tämän kirjoituksenhan pointti oli tarkoitus kertoa itsestäni ja miten koen itseni, oh, sanokaa jos olen hukkunut pahasti raiteilta.. :--( MUTTA ASIAAN! :---D Jos minun itse täytyisi sanoa kumpi olen, nainen vai mies, sanoisin nainen kuitenkin, ellen heittäisi läppää. :---3 En kuitenkaan koe kuuluvani kumpaankaan kastiin täydellisesti, saatankin siis usein huokailla: "huoh teitä naisia/miehiä" Voi kyllä olen sovinistinen sika molempia sukupuoli kohtaan, ja voi kyllä omistan alter-egon joka valtaa toisinaan, eli ne itserakkaat puheet johtuvat siitä.
Hetken tavallaan antaudun sille irstaan ihanalle tunteelle, että kaikki ihailisivat ja rakastavat minua, näytän mahtavalta, ah, häikäisen vastaantulijatkin. Mutta se on vain hetkellistä. Itsetuntoni on todellisuudessa heikko, ei silti, että antaisin sitä lyötävän täysin. En koe olevani mitenkään erityisen nätti, ehkä juuri ja juuri sopusuhtainen, en pahemmin edes naisellinen, pikemminkin poikatyttömäinen. Ajatusmaailmaltani olen yhtä yksinkertainen kuin miehetkin, mutta osaan olla yhtä monimutkainen ja vaikea kuin naisetkin, ja pyydän anteeksi, jos olen kirjoituksillani joitakin loukannut. :---D Tosiaan, jatkan aihetta-->
Yleensähän ajatellaan, että miehen kuuluu olla naisen tuki ja turva, se kallio johon voi aina nojata, miehen täytyy olla mies parisuhteessakin. Ainakin näin minä itse ajattelen.. Ja itse pidän itseäni suhteen miehenä, puhuttaen ihan kaverisuhteistakin, ajattelen, että minuun voi turvata, kuuntelen kaikki huolesi, ja kestän kaiken kuin mies, mitä sitten rohkenetkin minulle kertoa. Tästä ajatusmallista on toisinaan hirmu vaikea luopua, tavallaan jättää se muuri edes hetkeksi alas ja olla haavoittuvainen. Tiedän kyllä, että olen väärässä, miehetkin ovat haavoittuvaisia, aina.
Vieläviimeinen asia josta haluan kirjoittaa, on ulkonäköni ja sen kompleksit tästä poika-tyttö-draamasta. :---D Ehkä suurin vaikeus on hiuksissa! Olen koko ikäni haaveillut lyhyistä hiuksista, eli niskavillat n.5cm vähintään. Mutta sitten noin vuosi sitten päätin, että kasvatan nyt kerrankin hiuksiani, ehkä siihen asti kunnes valmistun jostain koulusta. En ole sen jälkeen leikannut, ja olen sitä kovasti aprikoinut, että kannattaisiko leikata poikatukka. Kesä oli ennätyksellisen kuuma ja parturi kävi tiuhasti mielessä, yhtä lailla kuin syödessäkin tekisi mieli napsaista koko letti pois edestä. :---D En sitten leikannut ja syksy häämöttää jo ovella. :---3 Sitten toki on tämä meikkaus, noh, se on perin helposti hoidettu, _en_osaa_sitä_jaloa_taitoa_. Muuten menenkin ihan perusmeiningillä, paitsi nautin pitkistä kynsistä ja pidän niiden värkkäämisestä, nyt vain ei ole ollut aikaa siihen koulujen alettua. :---) 
PS. MEA10 ROCKS! :-----------3
Rrrrrakkaudella Janika! :---) <'3
