Arvatkaa mitä toverit? Vihdoin ja viimein, sain muotoiltua päässäni sanat, jotka olen halunnut jakaa teille jo kuukausia! Olen keuhkonnut monille kuinka haluaisin kirjoittaa oikeasta minästäni tänne, kertoa mitä todella olen, ja niin edelleen ja niin edelleen. Mutta en ole koskaan saanut ajatuksesta kiinni, kuinka muotoilisin sen teille. Ehkä nyt vasta ymmärrän, mitä olen ajanut takaa, ja tässä se tulee..
Tiedättekö mitä minä teen joka ikinen päivä? Pyydän anteeksi. Ei sillä, että joka päivä loukkaisin jotakuta ja minun pitäisi pyytää anteeksi käytöstäni, eheeeei niin yksinkertaista! Pyydän anteeksi itseäni. Tunnen päivittäin syyllisyyttä siitä mitä minä olen, etten täytä toisten odotuksia, etten pysty väistämään muiden pahoja katseita. Päivittäin yritän olla muiden mieleen ja yritän antaa palan ajastani/itsestäni jokaiselle. Kyllä, viidakkoveitsellä sivallan palan itsestäni jokaiselle vastaantulijalle ja kerron sen maistuvan kanalta =)
Tässä mietin hetki sitten, miksi minun täytyy pyytää anteeksi sitä mitä minä olen? Eihän minun tarvitse "pyytää lupaa" olla oma itseni? Ehkä siksi, että häpeän itseäni niin paljon, ja mihin minun kapinani on kadonnut? Tajusin myös, että valehtelen itselleni, ja muille siinä samassa. Ikävä kyllä, persoonani, olemukseni, käyttäytymiseni,, ne muuttuvat ihmisten mukaan, juurikin sen takia, että yritän miellyttää muita. Mutta joillekin voin kertoa ilouutisia; Ystävieni kanssa olen aidoimmillani, te tiedätte minun molemmat puoleni ja pysytte silti läsnä elämässäni. Niin ja miksi ne ovat ilouutisia? Luulisin, että kun ihmiset lukevat minun olevankin jotain toista kuin luulevat, niin se ei taida paljon mieltä lämmittää. Ja nyt! Olemme asiani ytimessä!
Ihmisillä on odotuksia minun suhteeni, perhetaustani ja ystäväpiirini myötä, toisin sanoen: Minun odotetaan olevan kunnollinen ja kiltti tyttö. Mutta entä jos en olekaan? Minun piireissäni kapinointia,, lyhyitä hiuksia naisella,, ja joukosta erottumista, ei katsota ainakaan hyväksyvästi. Sitä katsotaan kummeksuen, ehkä pahastikin. Entä sukulaiset, mitä he ajattelevat minusta? Mitä olen kuullut ja nähnyt, monien muistoihin on syöpynyt kuva pikku Jaikasta, joka oli niin söötti ja herttane, kiltti pieni enkeli. Olen muun muassa pienenä ollut blondi, harvahampainen, mekkoja käyttävä pieni prinsessa ja tupakoijien valistaja! Ja se käsitys on yhä monien, monien sukulaisten kuva minusta. Niin miten voin rikkoa sen muiden silmien edestä, miten voi yhtäkkiä kertoa olevanikin jotain aivan muuta? Mm, siinä se onkin. Miksi minä koen sen niin tarpeelliseksi pitää sen imagon kasassa,, ja voin vastata heti; koska pelkään yksinjäämistä, täydellistä hyljeksintää ja sitä kun sanotaan, etten tunne sinua.. Ovatko ne sitten järjettömän hyviä ystäviä, jotka tietävät nämä puolet minusta, ja silti jäävät? Minun mielestäni kyllä, pitävät pikkupaskiaset minut elossa. =)♥ Saisi muuten ihan järjettömän hyvän postauksen, jos mun ystävät kirjoittais ja kertois musta, koska hitto vie ne tietää ja tuntee mut paremmin kuin minä itse!
Yritän kai kertoa, että en halua enää pyytää anteeksi sitä, että minä olen minä. Kaiken mitä loppujen lopuksi teidän tarvitsee tietää minusta on se, että tulen vielä järisyttämään teidän mielikuvia minusta, kunhan tässä rohkaistun ja löydän keinon olla itseni. Miettikää; olen siitä asti, kun tekstini alkoivat harventua, miettinyt miten kirjoittaa tästä,, että eihän tässä sen kauemmin sitten mennytkään! =D Toivoisin todella kommenttia tähän, kaikilta jotka tähän törmäävät, vaikka tuntuisi ettei ole aikaa, eikä halua, toivon silti. Oletteko te huomanneet näitä asioita minussa tai oletteko te ikinä ollut samankaltaisessa tilanteessa, ja oliko tässä postauksessa mitään järkeä? Olen vasta ottanut ensimmäisen askeleen, ja tarvitsen kipeästi lampaita mun eturiviin seisomaan tällä tantereella. ;--)
♥:lla Janika
Mä huomaan sen joka päivä. Sä oot tosi varovainen, näytät jotenki tukahdetulta, niinku joku vois lyödä sua sanoilla tai jotain. Oon monesti ihmetelly tätä, aattelin että se on jotain sun koulukiusatun taustaa olla varovainen ja varpaillaan koko ajan. Mutta en siltikään ymmärrä sitä, sun pitäs löytää sitä kapinaa ja raivoa sisältäs, ettet häpeis yhtään sitä mitä oot, vaan pikemminki voisit olla ylpee siitä! Eli haista vittu-asennetta kehiin :D ja ei sua kukaan hylkää <3 ellet sä hylkää meitä marikan myötä
VastaaPoista! muuten menin sanattomaksi, mutta on pakko sanoa heti etten todellakaan hylkää teitä marikan myötä! Tiedän etten oo klaarannut kaikkea putkeen, mutta mä oikeasti välitän teistä ihan helvetisti, enkä selviäis ilman teitä!! Fuu, oikeasti silmiä aukaisevaa kuulla tuollaista, koska en ite oo sitä tajunnut. Ensinnäkin joo, koulukiusaaminen on jättänyt jälkensä ja se on yks suurimmista syistä minkä takia oon varovainen. Ja just aina kun tulee tekstiä tästä, että en anna teille tarpeeks huomiota, tuntuu että pää halkee ja rinta repiää kahtia ku en vaan osaa - plääh. Ei auta ku apinanraivolla yrittää saada sitä kapinaa takas. >=D kiitos Iida, oot rakas♥
VastaaPoistaSe on se tasapaino, muista!
VastaaPoistaKirjoituksesi kuvastaa varmasti jokaisen n.16-17 vuotiaan nuoren päänsisäistä elämää.
VastaaPoistaSitä että ollaan mietitään huolissaan vain että miten muut minua arvostelee, mitä muut minusta ajattelee ja ihan varmasti kukaan ei koskaan tunne minua.
Ja tuo "kukaan ei tunne minua, pitävät vielä pienenä prinsessana." on niin klassinen väite.
En usko että se on totta. Kysy joskus että "oonko mä vielä se risahampainen prinsessa teidän mielestä?" vannon että saatat saada outoja katseita.
Tulee olo että se on kadun ihmisten, sukulaisten, tuttujen vika että sinä et uskalla tehdä itsellesi sitä mitä tahdot, vaikka oikeasti en usko että kukaan sen kummemmin välittää että onko sinulla hiukset lyhyet ja kasvatatko kolmatta päätä harteille.
Kyllä huomaan että tajuat itsekkin tuon kaiken olevan korvien välissä mutta ajattelemallahan sekin sielä lähtee liikkeelle. Tai sitte ajan kanssa. Lakkaa peilaamasta itseäsi muiden silmien ja ajatusten kautta, varsinkin kun ei voi varmaksi noita ajatuksia/oletuksia sanoa. On vain niin helppo olettaa että muut tuomitsee ja muut syyttää sekä osoittaa.
Enkä tätä pahalla sano, itseänikin koulukiusattiin. Mutta huomasin että siinäkin meni itsesäälissä märehtiessä liikaa aikaa hukkaan, oisi pitänyt elää nekin vuodet koulukiusauksen jälkeen täysillä eikä tuijotella omaa napaa ja ajatella vain muiden ihmiset ajatuksia.
Ei ketään kiinnosta, ei kukaan 24 tuntia mieti sinun elämääsi, vain sinä itse. Syytin muita ihmisiä pahasta olosta vielä kauan sen jälkeen kun kukaan ei kiusannut, mutta nyt huomaan miten naurettava olen ollut. Minä se siellä neljän seinän sisällä hellin ja toistelin niitä pahoja sanoja ja muistelin jokaista vihaista ja paskaista ilmettä mitä osakseni sain. Se on turhaa, eihän sitä samaa leffaa jaksa nonstoppina koko ajan kahtella.
Joten toivon että sinä et tee niinkuin minä tein.
Kiitos kommentista! :) Pidän mielessä mitä sanoit, kiitos hurjasti. :)♥
VastaaPoista