Hupsanssaa

Blogini on rapistunut tässä vuosien varrella, ajattelin yrittää herätellä tätä pikku hiljaa henkiin, ja tässä olisi vanhaa tekstiä, mutta erittäin vahvaa improvisaatiota niiltä ajoilta. 

Tämä on itseasiassa äidinkielen tehtävä, jossa käskettiin kirjoittaa; Jos kirjoittaisit kirjan, millainen se olisi ateriana? Entä millainen se olisi lääkkeenä? Entä matkakohteena? 

Tässä minun versioni.

Jos kirjani olisi ruokapöytä se olisi vahva rakenteinen, ronski ja konstailematon. Siinä ei olisi mitään erikoisia hepeneitä, paljasta tammea tai vaahteraa, ehkä peräti vahvasti suomalaista koivua. Se olisi tehty raa'alla voimalla ja sen eteen uhrautuminen näkyisi pöydän pinnasta. Tuolina toimisi halkaistu koivupölkky vaakatasossa, poron talja asetettuna sen päälle. Pöydällä olisi mustia ruusuja kuvaamaan kirjan synkkyyttä ja mahdollisuutta kaikkeen. Samassa kolpakossa olisi myös keltaisia liljoja ja punaisia kissankelloja, koska rakastamme huumoria, ja koska kaikki on mahdollista.

Alkupaloiksi olisi emäntien vaivalla ja ilon kyynelillä valmistamia ruisleipiä ja sen seuraksi miesten metsästämä jänispaisti. Aterimet olisi puusta ja peritty isoisältä. Pääruokana olisi hirvenlihakeittoa ja sen mukana hienosta ja koristeellisesta kolpakosta juotaisiin täysmaitoa. Puolessa välissä ateriaa joku muistaisi lausua ruokarukouksen ja hetken oltaisiin isänmaallisia. Aterian lopuksi pöytään tuotaisiin avaamaton konjakkipullo, josta kaikki saisivat snapsilasillisen. Sen jälkeen uhottaisiin etteikö isäntäperheellä olisi enempää ja pöytään tuodaan lisää viinaa, kunnes alkaisi kädenvääntö ja katselijat haihtuisivat kauemmas ja kauemmas.

Lääkkeenä kirjani olisi mahdollinen. Se olisi tarkoitettu ihmisille, jotka ovat kadottaneet elämänhalunsa. Se olisi pieni, suussasulava, sinertävän vaaleanpunainen, nautittava kerran päivässä. Nesteenä se olisi virtsanväristä, mutta mansikoiden tuoksuista, nautittava kahdesti päivässä.

Matkakohteena kirjani olisi matka Lappiin ja tuntureiden ohi syvemmälle lumikinoksien keskelle. Porovaljakon reessä vilttien ja vällyjen alla käsikädessä sen rakkaimman ihmisen kanssa. Revontulia katsoessa ja kuumaa kaakaota nauttiessa vaihtuisi ensimmäinen suudelma, täydellistä. 

5.10.2009

ajatuksia työn lomasta

Mä piirtelen pilvilinnoja,
Mä haaveilen lentämisestä,
Siitä omilla jaloilla kävelystä.

Kun mikään ei mee oikeaan suuntaan,
Haluan yrittää vasemmalta,
Jos tuolla jossain ois toivoa,
Jotain joka on mun luomaa ja omaa.

Piilopaikka mun haaveille,
Syntypaikka mun onnelle,
Kasvupaikka minulle.

Mä haluan nähdä ja kokea,
Tuntea ja maistaa tän maailman,
Elää hetkessä,
Olla läsnä,
Olla tässä.

Täällä mä en saa happee,
Täällä ne kahleet riuhtoo mua,
Mun jalat on betonissa,
Keho solmussa ja mieli sidottuna.

Jossain on mun narnia,
Jossain mun mieli lentää,
Mun keho tanssii salsaa ja huutaa ai carambaa,

Ja ensimmäistä kertaa;
Mä hengitän.

Vertauskuva

Voin olla itteeni tyytyväinen, että selvisin edes tähän asti.
Tuntuu vaan, etten osaa enää edes kirjoittaa. En saa niitä asioita mun sisältä enää ulos.
Pelottaa jos tää vaan menee pahemmaksi, kun kaikki reitit ulos sulkeutuu.
Tiedättekö, niin kuin olisit kerrostalossa jossa olisi tulipalo, hätäuloskäyntejä on esim. 3.
Tulipalo lähtee alakerrasta, ja sä toteat että siinä on liian paljon savua, vaikka siinä on vielä pieni liekki, se kirpaisisi ehkä kerran, kun juokset siitä läpi, mutta se ois siinä, mut se savu vaan on liian sankkaa, etkä sä muutenkaan tarvi mitään apua.
Toisessa kerroksessa se tuli on jo isompi, ja tuntuu jo ylivoimaiselta kohdata ne liekit ja mietit, että jos sitten ylempänä.
Kolmannessa kerroksessa sä et enää uskaltais hypätä, toiseen kerrokseen on myöhäistä mennä ja alakerta on vielä sankemmassa savussa, sä näet kattoluukun ja tiedät sen olevan enää ainut tie pois tästä ahdingosta, mutta sä tiedät, että se kattoluukku on lopullinen, ja sä tuskin selviät siitä.
Mä taidan olla siinä kolmannessa kerroksessa. Mutta tavallaan se kerrostalo on mun sisällä, tai mä olen se kerrostalo. Terapia ois 1.ovi ulos. Ystävät ois 2. ovi ulos. Kirjoittaminen ois 3. ovi ulos. Kattoluukku ois jotain aivan muuta. Se tulipalo on ahdinko/ahdistus/pelko, mikä tahansa. Ja ne kerrokset on asteita sille miltä musta. Se viimeinen hätäuloskäynti vaan tuntuu tulevan liian lähelle. Miksen mä voinut poistua tästä palavasta talosta jo aiemmin, tai miksen mä saa sitä paloa sammumaan.

Jos koskaan olette miettineet..

Tästä tekstinpätkästä tämä blogi sai alkunsa:

"Todellisuudessa minun pitäisi kirjottaa jotain paskaa onnesta, mutta kun en piru vie muista minun aihettani,joten saanen sönkätä jotain paskaa ? kiitos. eli yritän näyttää siltä kuin tekisin jotain, aikaa on vain muutama minuutti ja olen saanut jo aika monta pahaa vilkaisua opettajan suunnalta, tämä on ihan hauskaa, ehkä minun pitäisi alkaa kirjoittamaan omaa blogia, turhaa sellaista, mutta olisi se hauskaa. on ilo ilo ilo ilo olla yhdessä ! onko ? onko se todella niin ? voi muistan sen pusukujan ,pussauskopin ja maailmanpyörän? miksi ihmeessä en tohtinut, on se vaan niin väärin. TÄMÄ ON PAKSAAAAA =)))))))))))) ainakin olen kirjoittanut sanoja!! plus pienellä kirjoittaminen on erittäin hauskaa. en pidä äikästä =( mulla on huono olo ja kohta ois matikan tukiopetusta, niiiiin turhaa! en opi mtn D: plus en pidä niistä jätkistä yhtään jotka opettaja ymppäsi samaan minun kanssani : ( *HUOKAUS* h0h0 . . . ! LIIAN VAIKEA AIHE KENTIES? ehkä harkitsen sitä blogia! saa purkaa ajatuksia ja kaiken maailman tunnontuskiani, hehe. on se jännnäää. rasittaaa! tahdon pois täältä, ei ole yhtään kivaa ollla jossain typerässä lukiossa =("

...hullua, eikö?

!

Voi hyvät ihmiset. Edelliseen postaukseen viitaten, pahoittelen, että omistan mielipiteitä, sääli, ettei niitä saisi tuoda esille. Mutta pahoittelut Johannekselle "solvauksesta", jne vaikken sitä kyllä edellisellä postauksella hakenut :D Ta-daa~! Olkaatte tyytyväisiä ! Niin ja jos jäi epäselväksi niin hyvän maun merkeissä poistin kyseisen postauksen. :)

Can anybody hear me, I guess I keep talking 2 myself

Selkärankani napsahtaa tän painon alla, kuin oksa sun askeleen alla.

Painuu kumaraan, ja niskanikamat loistavat kapeudellaan.

Nojaan tiiliseinään selkä paljaana, säröt repivät ihoni auki valuessani asfaltille.

Kirvellen ja kipristellen istun siinä, kyyneleet valuen revin rystyseni auki samoihin säröihin.

Tämä ei tunnu oikealta, täytyy asettua aloilleen, löytää se koti ja sydän, missä sekin luuraa.

Jos se onkin sielu, rikottu, revitty, poljettu maahan, poltettu ja sylkäisty päälle halveksuen.

Se olit sinä ja sinä, ja sinun tekosi, ja sinun sanasi, mutta taisin antaa sulle sen vallan.

Pidin korvani kuulolla, silmäni auki, otin kaiken sisääni, enkä anna sitä tunnetta takaisin.

Toisaalta mitä sitä ketään enää syyttämään, kaikki on loppujen lopuksi tässä mun edessä.

Pidän niistä tiukemmin kiinni kuin omasta hengestäni, aika ja kauneus valuu sormien lävitse.

Mä katson, enkä näe, peililtä kuulen vain kaikkien mielipiteet, välillä epäilen olevani sokea.

Mitä jos mä näenkin väärin, en osaa enää muodostaa omia mielipiteitä, jos se onkin harhaa.

Väännän ja käännän, pyöristän ja alennan, mikään ei tunnu hyvältä tässä kehossa, sisin huutaa.

                                 "Älä kuuntele muita, anna niiden mennä ohi sun korvien"

Mutta minä laulan: "Sometimes I hate the life I made, everything is wrong everytime."

Niin ja anteeksi, kusetin, sielu ... itsetunto.

i know-confusing-and you don't understand-but i feel bad man-so who cares-?

7 faktaa.kiitos.tiina

Ohjeita:

                  1. Kiitä haasteen antajaa linkittämällä hänen bloginsa postaukseen
                      2. kirjoita 7 faktaa itsestäsi
                          3. lahjoita tämä haaste 15 bloggaajalle (pyh ja pah)

No kiitos Tiina tästäkin pienestä ilosta... :)

1. Mää sössötän ja änkytän aina kun hermostun, tai yritän heittää hauskaa läppää. loppujen lopuksi ihmiset päätyvät nauramaan mun sekaville selityksille kun yritän selittää miksi se mun juttu oli hauska..

2.Tää on varmaan hirvein paljastus ikinä. Tupakoin, paljon, ylipäätänsäkin tupakoin. Hah, sanoin sen, i'm so dead.

3. Yleensä jos mulla alkaa leviämään pää, (eli stressaan liikaa asioita), kirjoittaminen auttaa, esmes tänne blogiin tai ihan paperille. Eikä sen tarvi olla sellasta henkeen ja vereen vakavaa "miksi minusta nyt tuntuu tältä trallallalaaa", vaan mulle annetaan aihe ja mä kirjoitan siitä mitä ikinä mun mielessä pyörii. Nimimerkillä kirjoitin kerran kivestä veikeän stoorin.

4. Olen aivan hirveä lässyttämään jos mulla on yhtään sellainen olo. Lässytän niin ystäville kuin omalle kullalle. Varsinkin sille omalle murulle, voi lässynlässyn kun osaat olla taas niin ihana ja voi lutunen kun teit ruokaa, oi ah muru anna pusu, halaa tiukemmin, Ihanaa!

5.Edellisestä tuli sitte mieleen tämä hellyydenkipeys♥ Jos tekee yhtään mieli olla lähellä niin se 10cm:n päässä istuminen _ei riitä_. Pittää olla liki ja ihossa kiinni. No ehkei ihan, mutta melkein. Onko muuten kivempaa kun oma muru kutsuu "Kuolanaattoriksi"? Ehkä pussailen sitä liikaa aina välillä.

6. Mulla on mieletön fetissi että mulla pitää olla aina puhtaat kädet. Tuun hulluksi jos mun kädet on likaiset sen jälkeen ku oon pessyt niistä sitä likaa irti yli 5 kertaa.

7. Pelkään pimeetä, ja muumien mörköä. niin ja perhosia. Mulle tulee myös niitä hirveitä skenaarioita päähän kun ajan autolla ja joku auto vaikuttaa siltä ettei se pysähdykkään vaikka se tulee kolmion takaa. + kaikkea muuta tällaista kivaa pyörii mun sairaassa mielessä. :)

Tällanen hullunhuisi juttu, tsädääm! :) 


Tässä ois nää hurjat haasteet :)


Karita - Camilla - Heidi

ps. näitä kannattaa käydä tsekkailemassa!