Selkärankani napsahtaa tän painon alla, kuin oksa sun askeleen alla.
Painuu kumaraan, ja niskanikamat loistavat kapeudellaan.
Nojaan tiiliseinään selkä paljaana, säröt repivät ihoni auki valuessani asfaltille.
Kirvellen ja kipristellen istun siinä, kyyneleet valuen revin rystyseni auki samoihin säröihin.
Tämä ei tunnu oikealta, täytyy asettua aloilleen, löytää se koti ja sydän, missä sekin luuraa.
Jos se onkin sielu, rikottu, revitty, poljettu maahan, poltettu ja sylkäisty päälle halveksuen.
Se olit sinä ja sinä, ja sinun tekosi, ja sinun sanasi, mutta taisin antaa sulle sen vallan.
Pidin korvani kuulolla, silmäni auki, otin kaiken sisääni, enkä anna sitä tunnetta takaisin.
Toisaalta mitä sitä ketään enää syyttämään, kaikki on loppujen lopuksi tässä mun edessä.
Pidän niistä tiukemmin kiinni kuin omasta hengestäni, aika ja kauneus valuu sormien lävitse.
Mä katson, enkä näe, peililtä kuulen vain kaikkien mielipiteet, välillä epäilen olevani sokea.
Mitä jos mä näenkin väärin, en osaa enää muodostaa omia mielipiteitä, jos se onkin harhaa.
Väännän ja käännän, pyöristän ja alennan, mikään ei tunnu hyvältä tässä kehossa, sisin huutaa.
Mutta minä laulan: "Sometimes I hate the life I made, everything is wrong everytime."
Niin ja anteeksi, kusetin, sielu ... itsetunto.
i know-confusing-and you don't understand-but i feel bad man-so who cares-?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
ISKE KIINNI!