sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Katso mua, katsellaasi häpäise ja palvo mua.

Huh huuuh! On tapahtunut aika järjettömän paljon sitten viime kirjoittelun. Olen muun muassa värkännyt YouTubeen minusta videon jossa laulan The Cranberries - Zombie! Sen voi tsekkailla vaikka tästä jos tahtoo, omalla vastuulla ja kommenttiahan saa jättää! :---) En ymmärrä, minkä päähänpiston oikein sain, kun sen sinne latasin, enkä edes muista minkä takia valitsin juuri tuon laulun, ehkä siksi kun osasin sen jo melkein ulkoa.. :----D Nyt olen yrittänyt metsästää laulua, jonka voisin mahdollisesti tuonne myös latailla, ja uskokaa tai älkää olen nauhoittanut jo 25 videota, voisin jo melkein koota huumoripätkän noista pilalle menneistä kohdista... \o/

Toisekseen koulussa mun menestys on ollut aika vaihtelevaa, meillä on alkanut uusi jakso ja uudet kujeet! Enkä voi kehua, että olisin aina ollut mukana niissä asioissa mitä tunnilla on puhuttu, olen lähinnä piirrellyt papereihin sydämiä ja muuta mukavaa, siitähän voi päätellä vain yhden asian, tättärää, arvatkaa! ;---) Ja viime aikoina olen ystävystynyt meidän luokkalaisen Tiinan kanssa entistä paremmin, musta tuntuu, että se on lähettänyt keskiviikon ja tän päivän välillä 50-80 viestiä. En ole ikinä ollut näin suosittu. :---D Ja on tullut myös läheisempi suhde muutamaan muuhunkin ihanaiseen naiseen meidän luokalta, voisinko olla kiitollisempi? ♥ 

Viime torstaina kävin kössihallilla, eli toisinsanoen paikka jossa nuoriso käy kylmänä iltana kattomassa kunnon porukalla salkkarit ja pelaamassa eri pelejä. :--) Tuntu hirmu oudolta käydä siellä pitkästä aikaa, oon viime aikoina myös linnottautunut tänne mun huoneeseen, en ole käynyt oikein missään. Ennen hyppäsin joka ikisessä kissanristiäisessä mitä saatoin keksiä, mutta nyt oikeastaan on oppinut arvostamaan sitä omaa aikaa ja rauhaa. Kun saa vain löhötä sohvalla tai istua koneen ääressä tai vaikka vain maata sängyllä ja lukea kirjaa! 

Paitsi tunnustus: Kävin Maata-näkyvissä-festareilla! En tiedä olenko iloinen siitä kokemuksesta vai kaduttaako, että edes ikinä kävin siellä. Siellä oli hirveä tungos, päivät olivat pitkiä ja jouduin olemaan siellä pääasiallisesti aika yksin. Mulla on vakaa tunne, ettei tuollaiselle festarille lähdetä ikinä ilman ystävää, pitäisi olla sellainen muistutus, että ota ystäväsi mukaan, tai koko festari kusee sinun osaltasi! :---) Ainut hyvä puoli siinä koko festarissa oli, että Turkuhallissa oli pehmeät penkit,,, hehe... >:---)

Noeivais! Musiikkitarjonta oli jotain mahtavinta, myös MuuVaara!:n esitys jostain Mustan Medaljongin arvoituksesta oli järjettömän hauska; "Nyt lähdettiin nopeammin ku tepsi liigasta!" ja muuta mukavaa! Oikeastaan Turkuhallin ohjelmisto miellytti minua kaikista eniten, Messukeskuksessa poukkoilu ei ollut mitenkään yltiökivaa. =(  Mutta sainpas ostettua Egyptin Prinssi-leffan, oon metsästänyt sitä suomeksi jo jonkun aikaa, sanotaanko, että ne laulut saa mulle kylmiä väreitä aikaan. Peräti hankin joululahjankin Niinalle, mutta sitä ei sovi täällä vielä paljastaa. :---D MUTTA, olen miettinyt, että voisin latailla niitä videoita mitä tuli otettua tuonne YouTubeen, ehkä jo huomenna, jos mulla on vain aikaa! :--)

Tunnustus kaksi: Tänään käytiin mun vanhempien kanssa Tuurissa! Hervottomin kyläkauppa minkä ikinä olen nähnyt, okei, ehkä isoin kaupparakennus muutenkin, en tiedä vetääkö Helsingin Jumbo tjs tuollekaan vertoja! Ja en tiedä kiinnostaako ketään, mutta mukaan tarttui kolmet farkut, random sälää, hiussiin shampoota, ja lakkaa ja jotain ihmeellistä hiusnaamiota, ottakaa itse selvää. :--D Ja lyötiin äidin kanssa vetoa, että meneekö kaikkien ostokset yhteensä yli 200€, itse veikkasin n. 150€, loppusummaksi tuli n. 170€, sooo, i won? :---D JA MELKEIN UNOHDIN! HANKIN ITSELLENI KARVALAKIN ♥ Mahdollisia kuveja tulee pyynnöstä, muuten en vaivaudu :---) Siellä oli ihan iloinen meininki, ruoka oli kohtalaista jaja nooh, oli kivaa viettää aikaa vanhempien kanssa :--)

Jäikö ketään kiinnostamaan ne sydämet papereissa? Oikeastaan se ainoa mitä täällä voin julkaista on se, että olen ihan järjettömän ihastunut, eikä siinä vain ole mitään järkeä. Perustettiin muuten Tiinan kanssa oma pikku kerho tähän liittyen; PPP. :---D Sanotaanko vaikka, että me vietetään liikaa aikaa yhdessä..! Mutta siltikin haluaisin viettää sen naisen kanssa entistä enemmän aikaa, eikä sitä varmaan olisi uskonut, kun muistellaan, että meillä oli Elämäjärvellä armotonta vittuilua toisillemme koko ajan. :--D ♥

Niin ja sitten, tullaan siihen mun pääasiaan: Mulla on armoton sensurointi tässä mun kirjoittelussa. En kiroile, en julkaise mtn joka voisi saada mun muut tutut aukomaan mulle päätä, enkä mitään, minkä takia mua mahdollisesti voitaisiin kiusata. Tavallaan se pohjautuu siihen yläaste aikaan, kun en ollut parhaimmallani, ja julkaisin noita runoja ja kaikkea muuta mukavaa, en ollut kovin suosittu. En oikeastaan pelkää, että menettäisin lukijoita, tai että jotkut anonyymit aukoisivat mulle päätä.
Mua lähinnä hirvittää mun mahdolliset sukulaiset, sun muut perhetutut, jotka eivät liiemmin tykkäile, jos tänne jotain "kyseenalaista" kirjoittelen. Olen aika onnellinen tuolla koulussa, kun oon saanut huomata, ettei mua syrjitä tuolla koulussa sen takia mitä olen tai mihin uskon ja mitä teen mun elämäni kanssa, tai mitä tunnen ja ketä kohtaan. Mulla ei ole ikinä ollut niin vapautunut olo, kun tavallaan saa olla ihan oma värikäs itsensä muiden seurassa. MEA10♥ -muutama uupuu :(



*huokaus* ja se haaste tuleekin tässä; miten mää voisin olla täälläkin yhtä vapautunut? En tarkoita sitä, että jokainen asia pitäisi kirjoittaa nettiin, tarkoitan mun mielipiteitä, joista oikeasti haluaisin kirjoittaa teille, tarkoitan mun muistoja, mun tunteita ja mun elämyksiä, siten miten mää koen tän elämisen tässä ja nyt! Sanokaa mulle mitä te haluatte kuulla, niin minä annan teille oman versioni siitä.

Ps. Mun naiset ♥ Iida & Tiina ja Anun kädet ♥ :---3

OH BABY, OH BABY GIRL; Rawwr aka Janika

7 kommenttia:

  1. tää oli inana ♥ ja mun mielestä se on aivan ihanaa että voit olla täälä koulussa meijän seurassa ihan oma ittes eikä tarvi esittää mitää, me tykätää susta just tommosena ku sää oot etkä saa olla mikää tai kukaa muu, oot aivan muru nyt ♥ ja mun mielestä on aivan yliyliyli-ihanaa että meistä on tullu näin hyvät ystävät, sulle voi puhuu mistä vaan ja oh god ai laav juu sou mats ♥ en tiiä mitä tekisin ilman sua, olet inanan :) ♥

    VastaaPoista
  2. :)) ♥purrrurr nainen ♥ voiko tuohon muuta sanoa? :') ♥

    VastaaPoista
  3. sori mun on pakko sanoa, että tää teksi on tosi vaikeeta lukea! mutta muuten hyvä :)

    t.julia

    VastaaPoista
  4. kiitos kommentista, koitan kirjoittaa vähän selvemmin tätä, mun on välillä vaikea pitää keskittymistä yllä kun pompin aiheesta toiseen! mutta tosiaan kiitän palautteesta, pidän sen mielessä! :)

    VastaaPoista
  5. MEIKÄ OLI TUHANNESKAHDEKSASSADAS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista

ISKE KIINNI!