Ajoin skootterilla kolarin auton kanssa, eli kantapään kautta opittu, oikealta tulevaa pitää väistää, tai se tulee kylkehen! Nyt niskat kipeänä ja pää ei halua kääntyä, vasemmassa polvessa on luumun muotoinen turvonnut mustelma, oikeassa reidessä on kämmenen kokoinen samanmoinen turvonnut mustelma ja nilkasta lähti nahka, ja kenkäkin kävi hunningolla törmäyksen johdosta! Ensimmäinen reaktiohan oli : "VOI HELVETTI!" ja pomppasin ylös, "MISSÄ MUN KENKÄ, HERRANTÄHDEN, TUOLLA, MINUN KENKÄ!" käännyn takaisin ja katon skootteria, "VOI HELVETTI!" jaaaa alan itkemään holtittomasti, koska en osannut shokissa ajatella kumman vika se oli, halusinko poliiseja paikalle ja herrantähden kuinka paljon se tulisi meille maksamaan. ..Ei käynyt pienessä mielessäkään, että henki olisi voinut lähteä..? Ja kunhan jaksan, jatkan aiheesta tähän kyseiseen kirjoitukseen.
Tässä blogissa satuilee opiskeleva media-assari, joka kirjoittaa elämää suuremmista kuin pienemmistäkin asioista, tervetuloa!
tiistai 23. elokuuta 2011
maanantai 15. elokuuta 2011
mä kerron teille elävästä elämästä
Kesä tuli, kesä meni. Suunnitelmien mukaan? Kenties, ja ei niin. Mistä näitä ihmisiä tulee ja menee? Ei ainakaan Saunalahdelta. Voi kun kaikki ihmissuhteet ja murheet vois joskus haudata jonnekkin, unohtaa edes hetkeksi, paeta maailmaa ja mammonaa. Edes unissa en ole turvassa täältä, edes haaveissani en pääse karkuun kahleitani.
Pian löydän itseni suuremmalta sillalta, pian löydän itseni maailman reunalta. Silti se mitä olen, seuraa hiljaa, hiipii varjoissa, teipattuna yhteen hymynkaarteeseeni. Kirjoitan tässä hetken mielijohteita, en yritä ymmärtää elämää, en yritä ymmärtää kaikkea mitä ympärillä tapahtuu. Ne vain huojuu tuulessa, pakenee jonnekkin auringon ja pilvien taa. Sinne paikkaan missä haluaisin niin lentää, niittyjen ja merten yllä.
Kuuntelen Olavi Uusivirtaa ja huokaisen hiljaa, pian pois, täältä, kaus, kotiin ja oman nalleni kainaloon. Vaihdan kappaletta ja katoan taas, ehkä minä olen se piru olkapäälläni, vai olenko jotain aivan muuta. Olenko vain laine meressä, salamanisku myrskyssä, ehkä se joka poltti sen talon meidän naapurista, vai olenko vain korsi pellosta, vai jotain paljon suurempaa?
Nielaisisin auringon, mutta joku teki sen jo, ehkä haukkaan vain palasen pois kuutamosta ja toivon hartaasti sen olevan juustoa. Mutta olen vain varas, enkä osaa kirkua. Olen päättömyyden ja asiattomuuden prinssi, nippauksen suuri kuningas.
Mä kerroin elävästä elämästä, minusta, kaikesta, ja se on, ja se ei ole mitään, vain sormen napsautus ja hengitys katkeaa sillä silmänräpäyksellä. Opetus oli? Älä yritä ymmärtää, hengitä ja elä, kirjoita oma tarinasi sana kerrallaan, jokainen sana voi olla viimeinen.
Pian löydän itseni suuremmalta sillalta, pian löydän itseni maailman reunalta. Silti se mitä olen, seuraa hiljaa, hiipii varjoissa, teipattuna yhteen hymynkaarteeseeni. Kirjoitan tässä hetken mielijohteita, en yritä ymmärtää elämää, en yritä ymmärtää kaikkea mitä ympärillä tapahtuu. Ne vain huojuu tuulessa, pakenee jonnekkin auringon ja pilvien taa. Sinne paikkaan missä haluaisin niin lentää, niittyjen ja merten yllä.
Kuuntelen Olavi Uusivirtaa ja huokaisen hiljaa, pian pois, täältä, kaus, kotiin ja oman nalleni kainaloon. Vaihdan kappaletta ja katoan taas, ehkä minä olen se piru olkapäälläni, vai olenko jotain aivan muuta. Olenko vain laine meressä, salamanisku myrskyssä, ehkä se joka poltti sen talon meidän naapurista, vai olenko vain korsi pellosta, vai jotain paljon suurempaa?
Nielaisisin auringon, mutta joku teki sen jo, ehkä haukkaan vain palasen pois kuutamosta ja toivon hartaasti sen olevan juustoa. Mutta olen vain varas, enkä osaa kirkua. Olen päättömyyden ja asiattomuuden prinssi, nippauksen suuri kuningas.
Mä kerroin elävästä elämästä, minusta, kaikesta, ja se on, ja se ei ole mitään, vain sormen napsautus ja hengitys katkeaa sillä silmänräpäyksellä. Opetus oli? Älä yritä ymmärtää, hengitä ja elä, kirjoita oma tarinasi sana kerrallaan, jokainen sana voi olla viimeinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)