Vertauskuva

Voin olla itteeni tyytyväinen, että selvisin edes tähän asti.
Tuntuu vaan, etten osaa enää edes kirjoittaa. En saa niitä asioita mun sisältä enää ulos.
Pelottaa jos tää vaan menee pahemmaksi, kun kaikki reitit ulos sulkeutuu.
Tiedättekö, niin kuin olisit kerrostalossa jossa olisi tulipalo, hätäuloskäyntejä on esim. 3.
Tulipalo lähtee alakerrasta, ja sä toteat että siinä on liian paljon savua, vaikka siinä on vielä pieni liekki, se kirpaisisi ehkä kerran, kun juokset siitä läpi, mutta se ois siinä, mut se savu vaan on liian sankkaa, etkä sä muutenkaan tarvi mitään apua.
Toisessa kerroksessa se tuli on jo isompi, ja tuntuu jo ylivoimaiselta kohdata ne liekit ja mietit, että jos sitten ylempänä.
Kolmannessa kerroksessa sä et enää uskaltais hypätä, toiseen kerrokseen on myöhäistä mennä ja alakerta on vielä sankemmassa savussa, sä näet kattoluukun ja tiedät sen olevan enää ainut tie pois tästä ahdingosta, mutta sä tiedät, että se kattoluukku on lopullinen, ja sä tuskin selviät siitä.
Mä taidan olla siinä kolmannessa kerroksessa. Mutta tavallaan se kerrostalo on mun sisällä, tai mä olen se kerrostalo. Terapia ois 1.ovi ulos. Ystävät ois 2. ovi ulos. Kirjoittaminen ois 3. ovi ulos. Kattoluukku ois jotain aivan muuta. Se tulipalo on ahdinko/ahdistus/pelko, mikä tahansa. Ja ne kerrokset on asteita sille miltä musta. Se viimeinen hätäuloskäynti vaan tuntuu tulevan liian lähelle. Miksen mä voinut poistua tästä palavasta talosta jo aiemmin, tai miksen mä saa sitä paloa sammumaan.